PRIMITIIVISESTÄ
LEIRIYTYMISESTÄ
Simo Hankaniemi

Kustavin primitiviileirin jälkitunnelmissa ajattelin kirjoittaa muutaman sanan primitiivisestä leiriytymisestä - etenkin yöpymisvarusteista. Tässä kohdassa on ilmennyt puutteita useammallakin henkilöllä. Seurauksena on tarpeetonta kärsimystä, joka saattaa myös vähentää henkilön motivaatiota kyseiseen toimintaan.

Primitiivivarusteista puhuttaessa ei riitä sen korostaminen, että varusteita täytyy olla vähän ja niiden on oltava primitiivisiä. Asian ydin on siinä, että varusteilla on selviydyttävä suhteellisen mukavasti yön yli seuraavaan primitiivipäivään. Suomalainen syksy on yleensä kylmä ja sateinen, tämä asettaa tietyt vaatimukset varusteille. Siinä missä apache selvisi yön yli riisumalla lannevaatteensa ja levittämällä sen "peitoksi" päälleen, niin Suomessa poronnahka ja huopakaan eivät välttämättä riitä.

Tasankojen ja monien muidenkin alueiden intiaanit käyttivät kenttäyöpymiseen talvella tapetun kaksivuotiaan biisonilehmän nahkaa, ainakin jos oli mahdollisuus valita. Tällaisen taljan sanotaan lämmittävän vähintään saman verran kuin neljä hyvää huopaa. Jos ei omista biisoninnahkaa, on mietittävä vaihtoehtoja.

Jonkinlainen pussi pitää lämpöä huomattavasti paremmin kuin irtonaiset nahat tai huovat. Seppo Haltsonen pärjäsi aikoinaan leirillä kuin leirillä makuupussilla, jonka hän oli tehnyt ompelemalla yhteen kaksi palaa hirven nahkaa karvat sisään päin. Ratkaisu on varmasti riittävän primitiivinen. Pussin voi tehdä muistakin nahoista, esim. lammas, poni, peura, poro tulevat mieleen. Pussin on syytä olla sen verran tilava, että sisälle mahtuu täysissä pukeissa ja lisähuopakin parantaa eristystä kylmimmillä ilmoilla.

Tein 1984 makuupussin paksusta tiukkaan kudotusta kirpparihuovasta. Yövyin siinä syyskuussakin jopa tihkusateessa ilman muita varusteita ja pärjäsin hyvin. Pussi oli vain liian ahdas. Suuri huopa tai kaksi pienempää ovat parempi pussiratkaisu. Siirtomaa-ajan sotilaat Pohjois-Amerikassa käyttivät pellavakankaasta ommeltua makuupussia, jonka sisälle pantiin yövyttäessä huopa vuoriksi. Päivällä pellavapussi toimi reppuna, jonne varastoitiin kamat ja laitos kierrettiin rullalle. Pellavan sijasta voisi olla parempi ratkaisu käyttää ohutta villakangasta, sillä se lämmittää paremmin ja hylkii kosteutta enemmän kuin pellava tai puuvilla.

Yksi ratkaisu on käyttää sekä kangaspussia että huopapussia, jolloin eristyskyky paranee.

Makuualusta on varsin tärkeä yksityiskohta, sillä kylmyys iskee helpoiten alta päin. Havuista, kaisloista tai muusta vastaavasta materiaalista tehty paksu alusta on hyvä ratkaisu, johon ei kuitenkaan aina ole mahdollisuuksia. Poronnahat eristävät parhaiten onttojen tiheiden karvojensa vuoksi, joten pari poronnahkaa voisi olla hyvä lisä yöpymisvarusteisiin.

Eräs usein kuultu "kaupunkilegenda" on väite siitä, että makuupussiin pitäisi mennä lähestulkoon alasti, jolloin kuulemma tulee nopeammin lämmin olo kuin vaatetettuna. Minulla on aina ollut helvetin kylmä tätä ideaa soveltaessani. Vasta joitakin vuosia sitten joulukuisella metsästysretkellä aloin käyttää järkeä ja pukeuduin runsaasti ennen pussiin menoa. Se olikin ensimmäinen kylmän ajan yöpymiseni, jolloin oli täysin lämmin olo aamuun asti.

Primitiivireissullakin kannattaa viileillä keleillä varata mukaan lisävaatteita yötä varten. Vaatteet kastuvat eikä niitä aina saa kuivaksi ennen yötä. Yksi kostea nahkapaita ei paljon lämmitä. Pari kangaspaitaa on mielestäni välttämätön osa varustusta, vaikka niitä ei päivällä tarvitsisikaan. Lannevaate on syytä olla paksua villakangasta, esim. vanhasta huovasta repäisty suikale. Näitä voi laittaa kaksikin päällekkäin ainakin yön ajaksi. Villa on paras materiaali myös yösäärystimiä varten. Yöpuvun voi tietysti tehdä myös turkisnahoista, esim. vuohi ja lyhytkarvainen lampaannahka voisivat tulla kysymykseen.

Ja sitten tulee ehkä tärkein yksityiskohta. Jalkaterät on syytä peittää joko villahuovan paloilla tai huovasta tai turkiksesta tehdyillä yömokkasiineilla. Jalkaterät palelevat helpoimmin. Toinen arka paikka on usein niska, joten kaulan ympäri kierretty villahuivi tai turkisnahka auttaa huomattavasti.

Villahuovasta tehty capote ei ole aivan välttämätön varuste, mutta erittäin hyödyllinen yöpymisenkin kannalta. Capoten on syytä olla niin pitkä, että se peittää reilusti myös polvet, jotka tuppaavat helposti palelemaan yöllä. Capoten sijasta voi harkita primitiivisempää vastinetta yökäyttöön. Jokin ponchomainen turkisnahka (susi, karhu), johon on leikattu reikä päätä varten, voisi olla kova sana.

Mokkasiineista sen verran, että kuivalle kiinteälle maalle tarkoitettu kovapohjainen tasankomokkasiini on varsin heikko ratkaisu suomalaiselle turvesuolle. Kannattaa kokeilla malleja, joissa on vähemmän kulutukselle altista saumaa. Mokkasiineja pitäisi olla ainakin kaksi paria, toinen maastoon ja toinen pari leirissä istuskellessa käytettäväksi (joita ei tarvitse kastella). Paksua villahuopaa kannattaa leikellä mukaan pohjallisiksi ja jalkaräteiksi, myös turkista voi käyttää tähän tarkoitukseen. Jalkojen pitäminen kuivina ja lämpiminä on tärkeimpiä seikkoja terveenä pysymisen kannalta. Jalkoja on hyvä lämmitellä nuotion ääressä aina kun siihen on mahdollisuus.

Yöpymisvarusteita olisi syytä testata ennen maastoon menoa. Jos niillä ei tarkene nukkua parvekkeella, niin tuskin myöskään puskissa. Kokeilemalla selviää, mikä varustemäärä riittää itselle. Parempi lähteä liikkeelle hieman liian runsailla vetimillä kuin viettää unettomia öitä voimistellen ja palellen.

Ja vielä yksi juttu. Jokaisella pitäisi olla jonkinlainen oma laavurätti tai -nahka. Näistä voi sitten tarpeen mukaan sommitella isomman umpilaavun tai henkilöt voivat myös majoittua enemmän hajalleen sopiviin maastonkohtiin. Laavumateriaalia voi myös käyttää yöpymiseen kääriytymällä siihen.

Takaisin ylös